10.4.2012

Catherine Arley, take three

Auringon paistaessa jo välillä korkealta uskaltauiduin ottamaan laatikosta taas uuden Catherine Arleyn. Tällä kertaa siis kynnellä on numero 806. Eli semmoinen oranssihtava.

2012-4-10_1

Tässäkään lakassa ei mitään erityisen selvää holoefektiä näy. Ihan kiva väri silti. Holoksi kai tämä kaikesta huolimatta lasketaan. Samapa tuo, halpahan se oli. Pääasia että on jotain kimaltavaa :D

2012-4-10_2

En sitten halunnut tähän mitään hirveän selvästi erottuvaa koristelua. Siispä päätin leimata tällä vasta ostamallani Beauty Nails Goldilla. Tähän sain idean jostain vasta lukemastani blogikirjoituksesta, mutta tavoilleni uskollisena en taas millään muista että mistä. Siinäkin oli kuitenkin holon päälle leimattu jollakin ei-niin-hyvin erottuvalla värillä ja lopputulos oli aika jännä.

Ite tykkäsin tästä, tuo leimaus kuitenkin vähän teki tuon lakkauksen eri näköiseksi. Eihän toi kauempaa erotu taaskaan yhtään, mutta pääasia että läheltä. Siitä sai sit hyvän syyn tuijotella näitä usein! Ja sehän on aina lakkausten päätarkoitus, eikös vaan.

2012-4-10_3

Päälle sitten taas essien pikakuivattavaa. Tällä kertaa siis pysyttiin yksinkertaisemmassa tyylissä. Vähän tosin jäi tuntu, että ei tää nyt oikeesti voinut näin helppoa olla. Että ei tässä nyt mennyt niin kauan että vois olla lopputulokseen tyytyväinen. No, jos sitä vaikka viikonloppuna taas keksisi jotain haastavampaa.

2 kommenttia:

  1. No ei tossa kyllä kauheeta holoefektiä näy, oikeassa oot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei näy, ei. Ei kun kauppalista pitenee vaan, tarttis ehdottomasti saada kunnon holoja.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...