13.5.2012

Suoraa kopiointia, vol 3.

Ja viimeistä viedään. Tässä siis kolmas kilpailuun osallistunut lakkaus. Lakkauksen tekijä on Hannele, jonka oma selostus kynsistä löytyy täältä. Ja tälle ne näyttää:

2012-5-13_1

Positiivista tässä lakkauksessa oli se, että laatikostani jopa löytyi tarpeeksi sinnepäin olevia lakkoja, joten yhtään ei tarvinnut tämän takia ostaa. Mutta muuten tämä osoittautui jokseenkin haastavaksi...

2012-5-13_2

Ihan glitterlakkaa ei alle löytynyt, mutta ajattelin Platinum Pearlin välttävän. Ihanhan tuo ei kokonaan peitä varsinkaan kärjistä, mutta arvelin muiden kerrosten peittävän riittävästi.

2012-5-13_3

Päälle on nyt töpötelty kolmea erilaista värilakkaa: China Glaze Royal Tease, Misa Mermaid Dreams ja Flormar U05. Täytyy sanoa, että lopputuloksesta onnistui tulemaan aika sekava, ei tuosta voi kunnolla sanoa mitä lakkaa on missäkin kohti. Oli yllättävän vaikeaa saada minkäänlaisia alueita muodostumaan. No, joka kohdassa on nyt sitten jokaista lakkaa.

2012-5-13_4

Ja sitten kaikki levisi käsiin. Oli aivan mahdotonta saada piirrettyä noita kolmioita. Ihan yhtä mahdotonta oli saada aikaiseksi saman paksuisia viivoja saatikka saada niitä samalle etäisyydelle toisistaan. Ja tämä on kuitenkin vasen käsi, eli tähän sai piirrellä sillä paremmalla eli oikealla kädellä.

2012-5-13_5

Tässä sitten kuva oikeasta kädestä. Näitä töherryksiä ei enää edes kunnolla kolmioiksi tunnista. Varsinkaan nimettömässä olevia, ne muistuttavat lähinnä ehkä jotain kiinalaista kirjoitusmerkkiä. Eli ei sinne päinkään mitä ylimmässä kuvassa näkyy.

2012-5-13_6

Ja pakollinen lakkakuva. Aika pitkä rivi niitä vaan tuossa on.

Miten tämä lakkaus sitten toteutti kilpailun säännöt? Täytyy sanoa, että tämä oli ehdottomasti kaikkein vaikein näistä kolmesta. Mielestäni tässä lopputulos jäi jokseenkin kauas esikuvastaan. En oikeastaan pysty tunnistamaan näitä edes samaksi, varsinkaan jos katsotaan oikeaa kättä. Eli lakkaus oli ehdottomasti liian vaikea minulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...