28.12.2012

Ho, ho, ho!

Kas, viimeisin päivitys olikin jouluaatolta. Tässä on tullut vietettyä mukavaa ja rauhaisaa joulua, joten on nämä bloggaamiset päässyt unohtumaan. Tai sitten ei mennyt kuin piti...

Oikeasti tässä kävi niin, että poika alkoi oksentamaan aatonaattona aaamuyöstä. Miksi sen muuten aina pitää olla aamuyöstä? Siinä tuli sitten vietettyä pikkutunteja lakanoita vaihtaen ja lattioita moppaillen. Viimeisen päälle hupaisaa hommaa.

No, viimeiset joulusiivot saatiin lopulta aikaiseksi aattoiltapäivään mennessä ja jopa kuusikin sai jossain välissä koristeita. Lapsukainenkin oli jo sen verran parantunut, että kinkku maistui ja lahjapaketit revittiin auki innolla. 

Saunassa alkoi olla jo hieman ikävä olo, mutta pistin sen vielä raskaan jouluaterian piikkiin. Mutta ei, sain viettää loput aattoillasta tyhjentämässä sisuksiani vessanpönttöön. Ihan tiedoksi vaan kaikille, että After Eightit maistuvat todella pahalle oksennettuna. 

Joulupäivä meni siis täysin makaillessa ja jaffaa juodessa eikä tapaninpäivä juurikaan vielä ollut kummempi. Että semmoinen joulu tällä kertaa. Tapaninpäivänä pikkukissa sai vielä kuusenkin nurin, joten sekin on aika kärsineen näköinen.

Mutta niitä kynsiä, sitä kai tänne on tultu katselemaan. Tässä vielä viimeiset joulukynnet, nämä ensimmäiset olivat kynsillä jo ennen joulua. Halusin kokeilla tällaisia villapaitakynsiä, mitä on muuallakin näkynyt, tässä yksi esimerkki. Kannattaa myös lukea tuolta ensimmäinen kommentti ja sen vastaus, siellä on paras lakkausvinkki pitkiin aikoihin!

2012-12-29_1

Pohjalla on käytetty Flormarin duochromea DC04, joka ainakin itsestäni on mukavan jouluisen värinen. Hirveästi en tästä sitä duochromisuutta kyllä löydä, mutta ihan nätti lakka kuitenkin.

2012-12-29_2

Ja sitten se villapaita siihen päälle. Vaikka en näitä lakkaillessani katsonutkaan tuota linkkaamaani inspiraation lähdettä, onnistuin valitsemaan lähes samat kuviot! Pitsikuvio reunassa on Konadin laatasta, muut jouluiset kuviot ovat muistaakseni erinäisistä Bundle monsterin laatoista. Oikeastihan olisi pitänyt leimata pitsit tuonne toiseenkin päähän kynttä, mutta kuten hyvin näkyy niin tilaa ei ollut. Tahdotaan ostaa isommat kynnet...

Hirveän kivan näköiset nämä vaan oli. Viihdyin näissä mainiosti, mutta ne alkoivat lopulta lohkeilemaan kärjistä liikaa. Tarkoituksena oli jouluksi tehdä uudet mutta no... lukekaa tuolta ylempää että miksi ei. Tämän verran ehdin pohjia tehdä, eli sain lakattua essien blancilla ja siihen tein liukuvärin pojan valitsemalla Red Stallionilla.

2012-12-29_3

Ihan kivat pohjat, näihin olisi varmasti saanut jotain mukavaa leimaamalla. Mutta joulusiivoukset kuluttivat kärjet ikäviksi ja oma tautini piti huolen siitä, ettei kynsien koristelu voinut yhtään vähempää sillä hetkellä kiinnostaa. Näillä siis mentiin joulu ja pidettiin käsiä piilossa ettei kukaan vaan näe :P

4 kommenttia:

  1. Tuo Flormar on kyllä kertakaikkisen kaunis! Ja toi vinkki noihin leimoihin liittyen on tosi hyvä, pitääkin testata toimiiko oikeesti :o

    Oon tässä viime aikoina muuten ihaillut sun kuvia, mua kauheesti kiinnostais miten sä oot hoitanut valaistus puolen näissä kuvissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin itse sain pieleen menneet leimaukset noin pois :) Toki pohjan pitää olla kunnolla kuiva!

      Ostin tässä taannoin ebaysta pari halpaa polttimoa: http://goo.gl/ChxCP jotka ovat kiinni ihan Ikean lampuissa: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/90130511/

      Poista
  2. Nää on kyllä hauskat! Vaan olipa kurja joulu teillä, ehkä vihoviimeisin ajankohta sairastua vatsatautiin kun kaikkia herkkuja on tarjolla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekin näistä tykkäsin :)

      Ja jotenkin noi ajoitukset on aina niin loistavia ettei sitten paremmasta välilä... No, jäipä tosiaan herkut syömättä. Onneksi suklaa sentään säilyy muutaman kuukauden!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...