30.12.2012

Vaihtuu se vuosi ilmankin

Blogeissa on viime aikoina näkynyt monenlaisia muisteluita menneestä vuodesta. Mutta aion olla Erilainen Nuori ja olla katsomatta taaksepäin. Ei ketään kiinnosta katsella vuoden aikana tekemiäni lakkausräpellyksiä. Kaikkein vähiten itseäni, sillä minunhan pitäisi itse ensin kahlata ne kaikki läpi. Minulle vaan otti ja riitti se, kun piti kaikki onnettomat yritelmät käydä läpi siirtäessäni ne Flickriin. Uskokaa minua, ei siellä ole mitään nähtävää. Onnetomuudekseni löysin vielä jostain kätköistä ihan ensimmäisen yritelmänikin ja se se vasta hirveä olikin. No, muistan kyllä silloin sanoneeni että otan näistä kuvan ja säästän sen katsoakseni vuoden päästä miten pitkälle on päästy. Siinä mielessä se toimi, sillä on näissä nyt jotain kehitystä havaittavissa kuitenkin! Onneksi niitä kaikkein ensimmäisiä ei ole tänne minnekään postattu :D

Siksipä otammeki tällä kertaa ihan uudet lakkaukset. Nämä jäivät vähän yli tuosta glitterviikosta. Oma moka, mitäs en laskenut monetko lakkaukset tein. Toisaalta kynnet kasvavat ihan omaa tahtiaan, samoin innostukseni koko lakkaamiseen ja koristeluun oli täysin hukassa. Nyt taas jaksaa väsätä, mutta hetkeen ei olisi voinut yhtään vähempää kiinnostaa.

2012-12-30_1

Tämä ihanuus on A Englandin Tristam. Aivan upea lakka, kuten kuvistakin välittyy. Ei tämä varmaan aivan holosta mene, mutta erittäin kimaltava lakka se kyllä on. Menee vaikka yksistään kynsillä, ei todellakaan tarvitse kaverikseen mitään muuta. Näin yksinään lakka näyttää selvästi siniseltä, mutta toisten sinisten vierellä taittaa selvästi violettiin. Paras keksimäni määritelmä tälle värille on farkunsininen :)

2012-12-30_2

Melkein jätin nämä koristelematta lainkaan. Tartuin kuitenkin saman merkin toiseen lakkaan ja peitin puolet kynnestä sillä. Tämä Merlin sisältää hopeista glitteriä, joka on lähinnä pientä tikkua. Tätä ei kuitenkaan ole yhtä hankala saada asettumaan kynnelle kuin monta muuta tikkuglitteriä, joiden kanssa minulta yleensä menee hermot totaalisesti.

2012-12-30_3

Ja matattua tuli tämäkin. Ei se huono idea ollut lainkaan. Äkkiä ajateltuna ei kuulosta järkevälle matata holoisaa lakkaa, mutta tähän se kyllä sopi yllättävän hyvin.

Pitkään tuli näissäkin viihdyttyä, vaikka ovatkin hyvin yksinkertaiset lakkaukset. Jotenkin tuo toisen puolen glitteröinti sopi tähän todella hyvin. Nämä olisivat menneet aika överiksi, jos koko kynsi olisi ollut Merlinin peittämä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...