4.1.2013

Lainalakkaa

 Tänään taas ylijääneitä glittereitä. Tämä oli viimeinen glitterilakkaus tältä erää, tosin tuolla kokeilemattomissa odottaa jo useampi vuoroaan. Pohjalla on tällä kertaa China Glazen Outta Bounds, joka saa kyseenalaisen kunnian olla lakka, joka on pisimpään joutunut odottamaan vuoroaan. Tämä lakka on ajalta ennen blogin aloitusta. Se oli mukana ihan ensimmäisessä Transdesignin tilauksessani. Meni siis melkein vuosi ennen kuin sain tällä lakattua.
 
2013-1-4_1

Nyt sitten varmaan kuuluisi ihastella että miten minä nyt oikein hyljinkään tätä ihanaa lakkaa. Mutta kun ei. Tässä ei ollut sitten mitään ihanaa. Kuten kuvasta hyvin näkyy, ei se oikein peitä. Ja lakkojen poiston jälkeen huomasin, että se värjää todella pahasti. Geelilakat olivat aivan keltaiset tämän jäljiltä. Taitaa hautautua tämä lakka uudelleen laatikon syvyyksiin...

2013-1-4_2

Glitterinä on tällä kertaa OPIn Fresh Frog of Bel Air. Tarkkasilmäisimmät varmaan hoksaavat, ettei minun lakkalistaltani moista löydy. Niinpä niin, tämäpä ei olekaan minun lakkani vaan se oli lainassa kaverilta. Vähän sai kalastaa noit isompia glittereitä tuolta pullosta. Ja sitten en tiedä kumman lakan vika oli se, että yrittäessäni asetella näitä glittereitä nätisti kynnelle lähti aluslakka mukaan. Äkkiä saattaisin osoittaa kyllä syyttävällä sormellani kohti Outta Boundsia...

2013-1-4_3

Pitihän tämäkin matata. Ihan kiva se oli mattanakin. Mutta en kyllä tuntenut mitään tuskaa palauttaessani tämän sammakon takaisin oikealle omistajalleen. Ihan oikein tein syksyllä kun jätin tämän sinne alekoriin!

2 kommenttia:

  1. Mulla tuo Outta Bounds kyllä on peittänyt tosi hyvin :O kahdella ohuella kerroksella oli ihan peittävä tulos.

    Mutta tuon värjäämisen allekirjoitan, yksi pahimmista lakoistani sen suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieköhän mun pulloni jokin maanantaikappale sitten. No, koetan varmaan joskus vielä uudelleen. Kyllähän se muuten peitti, mutta varsinkin kuvissa näkee miten se paistaa kärjistä läpi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...