29.6.2013

Paprika, otto 3

Tämä lakka on yrittänyt kynsille jo kahdesti. Ensimmäisellä kerralla se päätti haluta ruttaantua kelvottomaksi, toisella kerralla käteni hamusi vahingossa toisen pullon. Kyseessä on siis OPI My Paprika is Hotter Than Yours!

2013-6-29_1

Nyt sain tämän asettumaan kynsille ilman suurempia välikohtauksia. Aika kiva punainen tämä on, tykkään näistä oransiin taittavista.

2013-6-29_2


Nämä saivat toimia yksinä tämän kesän kannustuskynsinä, eli keltaista oli saatava kaveriksi. Pään kolistessa tuttua tyhjyyttään päädyin siirtokuviin. Ainoat keltaiset kukkaset olivat jostain ebayn syöväreistä tupsahtaneet siirtokuvat.

Ja toimivathan ne. Siis tärkeintähän ei ole voitto vaan vastustajan täydellinen murskaaminen. Pojat pelasivat hyvin ja vastustaja oli valovuosia perässä taidoissa. Loppulukemat olivat jokseenkin murhaavat, toivotaan että vastustaja jostain saa kaivettua taistelutahtoa taas seuraaviin koitoksiin!

Ja huomenna olisi leirille lähtö edessä. Se on aina yksi vuoden kohokohdista! Toivottavasti kelit pysyisivät hyvinä. Ei liikaa kuumuutta ja aurinkoa eikä mielellään vettä taivaalta. Eikä varsinkaan ukkosta...

2 kommenttia:

  1. Blogissani sulle haaste !
    http://diamondonnails.blogspot.fi/2013/06/haaste.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...