17.7.2013

Pyhä Yrjö

Tai eikö se jotenkin sinnepäin suomentuisi tämä lakka? Kyseessähän on tietenkin A England Saint George.

2013-7-17_2

2013-7-17_1

Aurinko päätti sitten tietenkin leikkiä lakkauspäivänä kuurupiiloa, joten näissä varjoisissa kuvissa ei tuo holoisuus pääse esiin. Muuten mukava lakka tämäkin, mutta vihreänä on hieman sotkevaa sorttia. Kynsinauhoja oli hankala puhdistaa, mikä kyllä kuvista näkyykin... Pitäisi opetella lakkaamaan niin siististi, ettei putsaamiselle olisi tarvetta ;)

2013-7-17_3

2013-7-17_4

Leimaamiseen käytin sitten samaisen merkin vanhaa Excaliburia. On kyllä sääli, että sitä ei enää saa. Uusi saman niminen lakka kun ei todellakaan ole leimaukseen sopiva! Laattana SH23. Näihin kuviin saatin aivan aurinkokin näkyviin :) Siitä huolimatta tuo holo ei oikein näy, sillä leimat kiiltävät liikaa.

Tämä oli jotenkin liian sopimaton manikyyri tähän vuodenaikaan. Se päätyikin kynsille etupäässä taas siksi, että tämä pullo on odottanut jo ihan riittävän kauan vuoroaan. Lisäksi taas oli jo ilta ja epäonnistuneet ruttulakat takana :P Sellaisena hetkenä kun vaan on helppoa tarttua mihin tahansa A Englandiin, sillä niillä harvemmin voi epäonnistua.

No, tulee se joulu vielä tänäkin vuonna, halusipa sitä tai ei. Ehkäpä silloin kaivan tämän lakan uudestaan esiin :) Kaiken muun lisäksi se ei edes värjännyt kynsiä. Jippii, vihreä lakka jonka jäljiltä geelilakkaukset eivät ole ihan keltaiset!

Tämä ei siis ollut mitenkään pitkäikäinen lakkaus. Seuraavaksi tulikin siirryttyä taas huomattavasti kesäisempiin väreihin :D

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...