15.8.2014

Random-swatcheja

Jossain vaiheessa aloitin projektin, jossa tarkoituksena oli saada aikaiseksi edes jonkinlaiset swatch-kuvat kaikista omistamistani lakoista. No, idea kuulosti ihan hyvälle siinä vaiheessa kun kokeilemattomia lakkoja ei ollut. Nyt vaan alkaa tuntua sille, että en vaan jaksa viedä ideaa loppuun saakka. Eräänä kauniina kesäisenä päivänä sain kuitenkin aikaiseksi edes kolme lakkaa ihan vaan swatchata, eli mitään näistä ei ole yritettykään mitenkään koristella.


Ensimmäisenä esittelyssä on China Glaze Chocodisiac. Ja sehän tästä lakasta nyt nimenomaan tulee mieleen, suklaa. Yhtään en vaan ole varma lakan sopivuudesta omaan ihonväriini, mutta koskapa kokoelmassani ei ole yhtään edes kaukaisesti samantapaista lakkaa, se saa jäädä. Tosin en kyllä yhtään tiedä milloin aion tätä seuraavan kerran käyttää ja mihin ihmeeseen...


 Toisena saman merkin Delight. Näillä romantiikkasarjalaisilla ei muutenkaan ole edes aikomusta pahemmin pelkästään lakkailla, mutta kun kaikki passaavat erinomaisesti leimaamiseen. Tarkoituksena on vielä jossain vaiheessa saada kerättyä koko sarja, mutta se voi ottaa aikansa :P


Ja kolmantena vielä edelleen saman merkin Poetic. Ihan nätti tämäkin vaikka näin yksistään kynsillä, mutta tuskin tulee tällä pelkästään lakattua. Hirveän järkevää muuten hamstrata leimaamiseen soveltuvia lakkoja tällä nykyisellä leimaustahdilla. Ja silti himottaisi aivan järjettömästi tilata lisää laattoja, kun ne on niin ihquja. Yksi syy laimeaan innostukseen on kyllä paskat laatat, varsinkin Bundle Monsterin viimeisin setti ja nuo MoYou-laatat. Että ei jaksa valita kuvioita, kun ei ne sitten kummiskaan nouse tai leviävät leimatessa. Mutta siihenhän olisi tietty lääkkeenä se, että ostaisi uusia ja parempia laattoja :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...