31.12.2014

Ah. lakkoja

Vielä ehditään tälle kuuta ulostaa ostopostaus. Ensimmäisenä ihan kaupasta ostettuja lakkoja. Bongasin Kynsikoristeluista tiedon, että Essencet rantautuvat Kärkkäiselle. Sinnehän piti sitten rynnätä heti kun vain mahdollista kuolaamaan hyllyjä :D :D Enkä edes kuolannut yksin vaan ihan kaverin kanssa. Kanssashoppailijat loivat meihin lievästi ilmaistuna kummastuneita katseita, mutta ei se meitä hidastanut! Kerrankos sitä kaupassa sekoaa lakkahyllyn äärellä......

2014-12-31_1

2014-12-31_2


Sieltä tarttui sitten mukaan tällainen valikoima. Ylärivistä ja vasemmalta alkaen tässä on be my lucky star, hey, nude! caramel brownie, purple sugar ja little lila town. Alarivissä blue-jeaned, flash powder, black is back, pixie dust ja baby, you're a firework.

2014-12-31_3
Mimaxin joulukalenterista tarttui mukaan muutama China Glaze. Paketointi oli yhtä onnetonta kuin aina ennenkin, en lakkaa ihmettelemästä miten nämä yleensäkään pääsevät ehjinä perille... Lakat olivat pahvilaatikossa, jonka ympärille oli kietaistu vähän jotain solumuovia. Ja kaikki tämä oli tipautettu jälleen kerran hillittömän ison paperipussin pohjalle. Ei edes kuplapussin, ihan vaan paperipussin. Ilmeisesti myös kaupanpäällisistä on luovuttu, tai ainakaan niitä en onnistunut sieltä hehtaaripussista löytämään. 

Ai niin ne lakat. Kuvassa tosiaan vasemmalta oikealle seuraavat Chinat: Magical, Cosmic Dust ja Galactic Gray. Lakoissa itsessään ei ole valittamista :D Nämä olivatkin sitten joululahjani, kuten instassa seuraavat tietävätkin.

2014-12-31_4

Miksikö siis tämä kamala valitus tilausten pakkaamisesta? No siksi, kun asiat voi melko pienellä vaivalla tehdä toisinkin. Kuten ylläolevasta näkyy. Tämä paketti piti olla myös joululahjaksi, mutta valitettavasti se ei varsin ehtinyt saapua. Mutta olipa joulu vielä joulun jälkeenkin :) Mukana kiitoskortti, jossa henkilökohtainen tervehdys. Kaunis violetti silkkipaperi kiinnitettynä sydämellä. Pussillinen niittejä kiitoksena. Ja vaikka se ei tässä näy, kunnolliseen kuplamuoviin käärityt lakat. Hypnotic Polish näköjään on tajunnut, että pienillä asioilla voi saada aikaan hyvän mielen.

2014-12-31_5

No mitäpä laatikossa oli? A Englandeja :) Näitä vaan edelleen himiöin ihan kympillä. Nyt en vaan pitkään aikaan ollut saanut yhtään, sillä näiden saatavuus on vähän niin ja näin ja hinta lisäksi suolainen. Onneksi tuolla Hypnoticilla sattuivat nämä olemaan tarjouksessa tuossa joulun alla ja nämä kolme päätyivät huomaani. Vasemmalta oikealle tässä on Virgin Queen, Crown of Thistles ja Dancing With Nureyev. 

Ja ei, mitään uudenvuoden kynsiä ei tule. Saatikka toivotuksia. Tämä kuuluu niihin juhliin, joissa ei mielestäni ole mitään juhlimista. Monta vuotta jaksoin aina näin vuoden vaihtuessa ajatella, että sillä olisi jotain merkitystä ja ehkäpä seuraava vuosi olisi edellistä parempi. No, eipä ole ollut, huonompaan päin vaan mennään koko ajan. Ei tässä mikään muutu vain sen takia, että yksi kalenteri on saatu käytettyä loppuun ja uutta aloitetaan. Mitään taikasauvaa ei ole, jolla heilautettaisiin kaikki vanha menemään kun kello napsahtaa aikaan 0.01.

26.12.2014

Vimpat joulut

Yhdet joulukynnet vielä. Näillä on nyt menty tämä varsinainen joulu. Halusin ihan hirveästi saada edes jotain villapaitamaista kynsilleni. Muistelinkin joskus tässä tehneeni jonkin villapaitaviritelmän, mutta se oli ilmeisesti aikana, jolloin kunnon laattoja ei vaan ollut. Ei menis läpi enää...

2014-12-26_1

Olin aivan sataprosenttisen varma ettei laatoistani mitään villapaitamaista löytyisi. Olin jo mielessäni siirtänyt suunnitelman ensi vuoteen kun näin tämän postauksen. Hei. Oikeesti. Mullahan on tuo Bundle Monsterin sarja itsellänikin.

Mutta tuo sarjahan on surullisenkuuluisa siitä, että siinä on aivan tajuttoman paljon huonoja laattoja. Pidin peukut pystyssä ja lähdin kokeilemaan onneani. Ensimmäinen yritys Percevalilla ei onnistunut lainkaan ja kylmä hiki alkoi jo kohota otsalleni. Onneksi toinen yritys Konadin punaisella onnistui ihan hyvin. Paitsi että eihän sitä suoraan kynnelle saanut...

Lakkoinahan tässä on China Glaze Just Be-Claws & I'm Not Lion sekä Gina Tricot White. Ja näin sitten haikein mielin jätetään hyvästit joululle tälle vuotta. Miksi seuraava joulu on vasta vuoden päästä?

22.12.2014

Pinkimpi metallijoulu

Alkaa loppua järkevät otsikot, mennään siis järjettömillä. Koskapa käyttämättömiä lakkoja alkaa taas kertyä, piti saada edes pari alta pois. Catrice Pinkroque on jostain syystä odottanut vuoroaan jo kovin pitkään, mutta jostain syystä sille ei vaan ole löytynyt sopivaa hetkeä. Eihän se ollut oikeasti nytkään, sillä ei tuo kovinkaan joulunpunainen ole.

2014-12-22_1

2014-12-22_2

Pinkroque siis etusormessa ja pikkurillissä. Ihan kiva lakka, mutta jotenkin silti vaan ei. Nimettömässä saman merkin Stardust, joka sekin on periaatteessa ihan kiva mutta sitten kuitenkaan ei. Oletin tämän olevan hiekkalakka, mutta ei tämä kyllä oikeastaan hiekkapintaa tee. Ja glitterit eivät vaan ole minun juttuni.

Keskisormeen sitten taas yksi joulun must-lakka, A England Perceval. Sehän jättää metallilakalle tyypillisesti siveltimen jäljet näkyviin. Jostain bongasin kikan, joka auttaa ainakin jossain määrin tähän: levitä ensin metallilakka, siihen päälle sen ollessa vielä kosteaa mattalakka ja päällimmäiseksi voi pistää pikakuivattajan kiiltoa antamaan. 

Keskariin vielä siirtokuvat viimevuotisesta varastosta. Kuuseen on tehty dottarilla vielä palloja hopeisella hololakalla, mutta eihän ne kuvassa näy. Ne antavat kuitenkin kivasti eloa tähän lakkaukseen näin livenä :)

On se tämäkin jouluinen lakkaus, ainakin tuo keskisormi. Siis ainoastaan tuo keskisormi. Pöh. Jos sitä vielä jouluksi tekisi jotkin kunnolla jouluiset kynnet :D

Ja vielä loppuun jotain ihan muuta. En tiedä olenko ihan hassu, mutta ilmeisestikin minulle joulu = kinkku. Tai ainkain niin, että en vain halua ottaa sitä riskiä että kinkku ei olisikaan hyvän makuinen. Kävin eilen ostamassa meille joulukinkun, eikä ollut todellakaan halpa. Tässä rahatilanteessa se ei ollut ainakaan järkevää, mutta se piti vaan saada. Kaikkein omituisinta oli se, että naamallani taisi olla se typerä virne päällä koko matkan kotiin asti :P En ole viime aikoina edes uusista lakoista saanut tällaisia kiksejä, pitää varmaan mennä tutkituttaan pää tai jotain...

20.12.2014

Ei joulua ilman Rubya

Kuten viimeksi lupasin, tulossa on lisää joulukynsiä! Ja mitäpä se joulu olisi ilman Ruby Pumpsia :) Kyllähän se nyt kerran vuodessa on vaan ihan pakko kaivaa esiin!

2014-12-20_1

2014-12-20_2

Tässä on käytetty ihan pelkkiä lakkoja. Etusormessa ja pikkurillissä on lakat China Glaze Ruby Pumps ja  Opi I Snow You Love Me. Keskisormessa pohjalla Orly Mirrorball johon on teipin avulla päälle laitettu A England Perceval. Nimettömässä Depend Poppy.

Eikö olekin ihanan jouluiset?  Tästä on hyvä jatkaa, vaikka tämän jouluisempia ei taida ihan helpolla saada aikaiseksi :D

Pieni äksidentti kävi kyllä kun kaivoin pakastinta, etusormen kynsi lähti lähes irti! Onneksi sentään kyseessä oli oikea käsi. Meinasi ahdistus iskeä kun kunnon geelitkin olivat käytön puutteessa menneet aika jankiksi. No, mustaherukkateet roskiin ja pussia liiman kanssa kynnelle. Eihän se kaunis ole, mutta vielä kamlalampaa olisi olla aivan ilman kynttä. Itselläni kun tuo kynsipeti on vaan aivan naurettavan lyhyt, joten aivan alusta en haluaisi taas lähteä kasvattamaan...

16.12.2014

Seuraava jouluviritelmä

Taisin tässä taannoin sanoa, etten niin välitä teemakynsistä. Mutta koska jokaiseen sääntöön on poikkeus, täällä se on joulukynnet. En ilmeisestikään saa näistä tarpeekseni, vaan uutta pukkaa koko ajan.

2014-12-16_1

2014-12-16_2


Vaikkei näissä nyt punaista olekaan, ovat ne mielestäni hyvinkin jouluiset :) Etusormessa ja pikkurillissä on pohjalla W7 White ja kärjissä on glitterinä China Glaze Gossip Over Gimlets. Nimettömään pääsi taas kerran Honey Ryder ja keskisormea koristaa iki-ihana Saint George.

Päässä oli taas aivan mahtava suunnitelma siitä, miten tuohon keskisormeen tulisi ikään kuin kuusenkoristeita heksaglitterillä. No, ilmeisesti olen joskus päättänyt että minähän en mitään tyhmiä heksaglittereitä koskaan käytä, koska en niitä mistään löytänyt...

Sen sijaan laatikon kätköistä löytyi arkillinen tällaisia kultatarroja. Tarrat nyt vain eivät ole se mieluisin koristelumenetelmä, mutta päätin antaa näille tilaisuuden. Ei olisi pitänyt, alkoivat repsottamaan ihan liian pian. 

Omaan silmään tämä on tosi nätti lakkaus. Olisin varmasti viihtynyt tässä pidempään jos vain tyhmät tarrat eivät olisi pilanneet kaikkea. Tosin jostain syystä myös valkoinen lakka alkoi lähtemään palasina ja päällyslakkaa sai repiä liuskoina pois... Jokin siis meni hirvittävästi pieleen tässä lakkauksessa ja vaikutti sen kestävyyteen, mutta oli se kiva sen aikaa mitä se kesti. Saint Georgen poistamisesta saisi sitten vaikka oman postauksensa :P

13.12.2014

Jouluisempaa

Käyttämättömissä lakoissa lymyili yksi punainen lakka, joten nyt oli ihan oikea aika ottaa se käyttöön. Kyseessä oli Essence a hint of love, joka ei ehkä aivan joulunpunainen ole. Tässä on jotain samaa kuin Ruby Pumpsissa, punainen ja kimalletta seassa :)

2014-12-13_1

Piti sitten hommata itselenikin tämä hiekkatopperi. Nimettömässä on päällimmäisenä yksi kerros sitä. Tämä on parhaimmillaan vaaleiden lakkojen päällä, sillä tässäkin näkee että väri on aika eri muihin kynsiin verrattuna. Tai ei kai se varsinaisesti kai haittaa, mutta se on syytä ottaa huomioon lakkausta suunniteltaessa.

Päälle vielä muutama joulukuusi siirtoluva-arkista ja joulunodotuskynnet olivat valmiit :) Ei taaskaan mitään monimutkaista, mutta ei kai aina tarvitse ollakaan. Ihan nätit nämä oli, mutta ei ne hirveitä intohimoja herättäneet. Ja kuvien laatu näköjään taas on juuri mitä on, yhtään kunnollista ei ollut sekaan sopinut. Mutta jos lakkaus on poistettu jo kauan sitten, on vaan mentävä sillä vähiten epäonnistuneella kuvalla sitten...

8.12.2014

Tik, tok, tik, tok...

Taas taisi kilahtaa uusi kierros mittariin, mutta enää ei halua katsoa yhtään sen tarkemmin että kuinka mones. Vaikka mitään sen ihmeempiä juhlia ei pidettykään, piti kynsille saada jotain oman tuntuista. Kummasti siinä vaiheessa käsi alkaa aina hamuta A Englandeja :)

2014-12-8_1

Etusormessa ja pikkurillissä lakkana on Fated Princeja keskisormessa Sleeping Palace. Johonkin osuin taas etusormeni, jossa on muistona siis kiva kuoppa. Nimetöntä koristaa Golden Rose Holiday 51, joten tähänkin lakkaukseen saatiin ujutettua yksi käyttämätön lakka :)

Leimauslaattana on hehe006 ja leimauslakkana pitkästä aikaa China Glaze Devotion. Leima ei sitten halunnut onnistua kuin korkeintaan vähän sinnepäin, mutta päätin ummistaa tältä tosiseikalta silmäni. 

Paremmin sitä vaan viihtyy näissä vähemmän räikeissä lakkauksissa. Nämäkin ovat ihan nätit kauempaa, vaikkeivät lähempää tarkastelua kestäkään. Ja kun lakkausinspis edelleen luuraa jossain (voi mitä teit senkin synkkä marraskuu!!), näillä sitten mentiin melkoisen pitkään. 

4.12.2014

Pikkuista joulua!

Vastoin kaikkia odotuksia päädyin kuin päädyinkin yhteen pikkujouluun tällekin vuotta. Aina kannattaa aloittaa uusi harrastus, varsinkin jos sen avulla pääsee pitämään  hauskaa! Pikkujoulujen teemana oli kuusenkoristeet, joten sitä lähsin kynsilleni tässä hakemaan.

2014-12-4_1

Alimmaiseksi lakaksi kaikkiin kynsiin pääsi melko uusi hankintani, mukavan epävalkoinen My Boyfriend Scales Walls. Kuvissa se ei niin hyvin näy, mutta omasta mielestäni tämä on hyvin, hyvin ja jopa hyvin vaalean harmaa. OPI Solitaire ei mielestäni aikoinaan peittänyt tarpeeksi hyvin, mutta näin valkoisen päällä se on oikeinkin nätti. Etusormessa ja pikkurillissä on samaisen valkoisen päällä Orly Mirrorball, joka jäi myöskin viime kerralla harmittamaan, tosin pieleenmenneiden koristeluidensa takia. Keskisormessa on sitten se kuusi koristeineen, lakkoina A England Saint George, China Glaze Mega Bite ja Essence a Hint of Love. No, tulipa harjoiteltua dottarin käyttöä, sitä tulee harvemmin päästettyä ulkoilemaan.

Itse asiassa olin näihin aika tyytyväinen. Paitsi ettei näitä tietenkään kukaan siellä itse pikkujoulussa edes huomannut. No, olipahan itsellä kiva olo kun oli kynnet kuosissa. Muutenkin oli tosi kivaa, ei haitannut sitten yhtään että puolia porukasta ollut koskaan ennen nähnytkään. Jopa baarissa tuli käytyä, milloin lie viimeksi... Instagramista löytyy siitäkin käynnistä todisteet :D

1.12.2014

Hiekkaisaa

Tämä lakkaus on jo sentään väreiltään ainakin syksyisempi, mutta ei se ehkä kovin jouluisesta mene... Kynsillä tällä kertaa Essence Crazy Fancy Love, OPI Don't Bossa Nova Me Around ja Perfect Sand Laquer S67. Leimat laatasta xiuya - 11 Revvolutionilla.

2014-12-1_1

Tavallaan ihan kiva mutta ei sitten kuitenkaan. Jotenkin tuo Essencen duochromisuus ei miellytä silmää ja kaiken lisäksi lakat on leiman alla rutussa kulmasta. Toiset lakat ovat ihan nättejä kai, mutta mikä lie tässäkin sitten tökkii. No, onpa taas kolme lakkaa kokeiltu.

Tekstiä ei nyt valitettavasti hirveesti irtoa, iski lauantaina pitkästä aikaa migreeni päälle. Vaikka olen nappaillut buranaa kuin karkkia, ei sillä tunnu olevan suurtakaan vaikutusta. Suokaa siis anteeksi, jos jutut ovat tavallistakin käsittämättömämpiä tänään!

Vinkkejä voisi myös antaa siitä, että mistä voisi käydä etsimässä joulumieltä. Joulukuu alkoi, mutta on jotenkin täysin mahdotonta hahmottaa asiaa. Kai siihen jouluun on jotain puoli vuotta vielä?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...