22.12.2014

Pinkimpi metallijoulu

Alkaa loppua järkevät otsikot, mennään siis järjettömillä. Koskapa käyttämättömiä lakkoja alkaa taas kertyä, piti saada edes pari alta pois. Catrice Pinkroque on jostain syystä odottanut vuoroaan jo kovin pitkään, mutta jostain syystä sille ei vaan ole löytynyt sopivaa hetkeä. Eihän se ollut oikeasti nytkään, sillä ei tuo kovinkaan joulunpunainen ole.

2014-12-22_1

2014-12-22_2

Pinkroque siis etusormessa ja pikkurillissä. Ihan kiva lakka, mutta jotenkin silti vaan ei. Nimettömässä saman merkin Stardust, joka sekin on periaatteessa ihan kiva mutta sitten kuitenkaan ei. Oletin tämän olevan hiekkalakka, mutta ei tämä kyllä oikeastaan hiekkapintaa tee. Ja glitterit eivät vaan ole minun juttuni.

Keskisormeen sitten taas yksi joulun must-lakka, A England Perceval. Sehän jättää metallilakalle tyypillisesti siveltimen jäljet näkyviin. Jostain bongasin kikan, joka auttaa ainakin jossain määrin tähän: levitä ensin metallilakka, siihen päälle sen ollessa vielä kosteaa mattalakka ja päällimmäiseksi voi pistää pikakuivattajan kiiltoa antamaan. 

Keskariin vielä siirtokuvat viimevuotisesta varastosta. Kuuseen on tehty dottarilla vielä palloja hopeisella hololakalla, mutta eihän ne kuvassa näy. Ne antavat kuitenkin kivasti eloa tähän lakkaukseen näin livenä :)

On se tämäkin jouluinen lakkaus, ainakin tuo keskisormi. Siis ainoastaan tuo keskisormi. Pöh. Jos sitä vielä jouluksi tekisi jotkin kunnolla jouluiset kynnet :D

Ja vielä loppuun jotain ihan muuta. En tiedä olenko ihan hassu, mutta ilmeisestikin minulle joulu = kinkku. Tai ainkain niin, että en vain halua ottaa sitä riskiä että kinkku ei olisikaan hyvän makuinen. Kävin eilen ostamassa meille joulukinkun, eikä ollut todellakaan halpa. Tässä rahatilanteessa se ei ollut ainakaan järkevää, mutta se piti vaan saada. Kaikkein omituisinta oli se, että naamallani taisi olla se typerä virne päällä koko matkan kotiin asti :P En ole viime aikoina edes uusista lakoista saanut tällaisia kiksejä, pitää varmaan mennä tutkituttaan pää tai jotain...

2 kommenttia:

  1. Oi kun on ihanat! Ja kinkku on kyllä tärkeä osa joulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulle ei tosiaan joulu tule, jos ei ole kinkku pöydässä :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...