26.4.2015

Keväisen tummaa

Jotenkin tuntui siltä, että tämä pari piti saada purkista ulos ennen kesää. Lakkasin ensimmäiseksi kaikille kynsille ihanaisen A Englandin lakan Queen of Scots. Onhan se aika tumma ja melkoisen sininenkin, mutta kyllä se silti on ihana. Ja jälleen kerran erittäin helppo lakka käsitellä. Siivoaminen tosin on aika tuskallista, sillä pigmenttiä on runsaasti.

2015-4-26_1

Oikeastaan lakkaus lähti siitä, että purkissa on jo pidemmän aikaa vuoroaan odottanut Essencen hiekkalakka Blue-Jeaned. Arvelin tämän olevan samaa sukua muiden Essencen hiekkalakkojen kanssa eli pistin sitä vain yhden kerroksen skottikuningattaren päälle. Näin käytettynä sain aikaan ihan mukavan hiekkapinnan.

2015-4-26_2

Koristeeksi vielä yksi siirtokuva ja kynnet olivat valmiit. Vaikka nyt alkaakin kevät jo olla melkoisen pitkällä, eivät nämä olleet yhtään liian synkät. Sininen kyllä on yksi lempivärejäni, näköjään se menee myös kynsillä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...