7.5.2015

Cerilloa, Cerilloa on pulloni minun

Joko otsikosta arvaat, mikä pätkä soi inhottavasti päässäni aina, kun ajattelen tätä lakkaa? Jos kellot ei soi, voi tämän korvamadon ottaa omakseen tuosta alta.


Tällä kertaa poikkeuksellisesti siis vuorossa ihan vaan pelkät swatchit lakasta. En vain kuollaksenikaan keksinyt näille mitään koristeluja. Eikä lakka sitä kyllä kaivannutkaan, oli pitkästä aikaa vaan todella kiva olla ihan pelkillä lakoilla.

2015-7-4_1

Cerillos. Onnistuin jossain vaiheessa kehittämään hirvittävän pakkomielteen tähän lakkaan. Ja onnistuneesti tartutin sen vielä kaveriinkin :) Näin jossain kuvia lakasta eikä se sen jälkeen jättänyt minua rauhaan. Onneksi se sentään on nyt siirtynyt himotuslistalta omistuslistalle :D Mutta onhan siellä vielä monta lakkaa odottamassa ja saavat tosiaan odotella melkoisen pitkään. Saa nähdä, että josko sitten vaikka joululahjaksi itselleen pari ostais.

2015-7-4_2

Ylempi kuva siis sisällä lamppujen valossa. Ja tämä alempi auringonvalossa. Ja voi sentään. Miksi sitä tuhlaa rajallista aikaansa tylsiin lakkoihin? Miksei aina voi olla Cerillos-päivä? Kunhan saan nuo viimeiset kokeilemattomat pois, taidan luvata itselleni että lakkaan vain ihanilla lakoilla!

7 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...